Avainlippu
WRCFIA
SuomeksiIn EnglishEn Français
FacebookTwitter
EtusivuKatsojatLiputKilpailijatMediaAsiakastilaisuudetTuloksetYmpäristöHistoriaYhteystiedot
 
Etusivu > Media > Historia > Suurajojen aikakausi

Suurajojen aikakausi

Kilpailu on säilynyt Jyväskylässä keskeytyksettä tähän päivään asti. Kansainvälinen nimi, Rally of the Thousand Lakes, esiintyi sen logossa ensi kertaa vuonna 1954.

Vuonna 1959 kisa sai ensimmäisen kerran EM-osakilpailun arvon. Seuraava askel oli MM-arvo 1973, kun sellainen ensi kertaa tuli autonvalmistajien kilpailtavaksi. Kuljettajien MM-sarja alkoi 1979, ja Suurajot vakiinnutti välittömästi paikkansa myös siinä. Vuosi 1980 tosin oli poikkeuksellinen: silloin "Jyskälällä" oli MM-arvo vain kuljettajien, muttei autonvalmistajien sarjassa.

80-luvulla rallin kansainvälinen nimi sai vähitellen lyhyemmän muodon, 1000 Lakes Rally, joskin vanha pitkä versio säilyi virallisessa logossa.

Ralli sai ensimmäisen nimisponsorinsa 1994, jolloin perinteisen nimen eteen liitettiin Neste. MM-ralleissa sovelletun vuorottelujärjestelmän aikana Suomen kisa oli 1995 vain 2-litraisten autojen MM-osakilpailu.